Kisa lähestyy - juoksukuume nousee!

Perskindol Helsinki Street Run juostaan ensimmäistä kertaa tulevana lauantaina ja haastattelimme juoksuun starttaavien ennakkotunnelmia kilpailusta.
 
Haminalaisille Jenni ja Toni Hakalalle Perskindol Helsinki Street Run -tapahtuma on virkistävä välipala, joka maustaa mukavasti juoksuharrastusta. 
Keskimäärin kolmesti viikossa juoksulenkistä nauttiva Jenni on kesällä viihtynyt metsäisemmillä lenkkipoluilla ja polkujuoksun parissa. Noin 17 kilometrin Perskindol Helsinki Street Run on jotakin aivan muuta.
- Se tuo kivaa vaihtelua juosta välillä kaupunkitapahtumassa, Hakala sanoo.

Toni on samaa mieltä. Hän viihtyy Helsingin urbaanilla reitillä ja tunnelmassa. Kokemusta siitä on karttunut Helsinki City Runilta. Toni taittoi toissa vuonna myös Helsinki City Marathonin.

- Tärkeintä näissä juoksutapahtumissa on ilmapiiri. Sen pitää olla sellainen, että siellä viihtyy, Toni sanoo.

Milloin juoksutapahtumaa voi pitää onnistuneena?
- Kun kaikki toimii, eikä huomaa mitään virheitä, siitä jää hyvä maku suuhun. Ruuhkaa on aina, mutta ihmisillä pitää olla kivaa, ja sellainen auttavainen, ystävällinen fiilis, Jenni sanoo. 
 
Kevyellä treenillä pärjää
 
Street Run on juoksijalla tilaisuus maistella samana päivänä juostavan Helsinki City Marathonin tunnelma ja palvelua. Reitti noudattelee kahtena kierroksena juostavan City Marathonin jälkimmäistä kierrosta.
- Nyt ei ole tullut treenattua ihan niin paljon (kuin Jenny). Muutaman lenkin viikon olen pyrkinyt käymään. Street Run on kuitenkin sikäli mukava, että sen pystyy juoksemaan tällaisellakin valmistautumiselle, Toni sanoo.
Jenni on lastentarhaopettaja, joka tekee myös ryhmäliikuntaohjausta, joten liikuntaa karttuu sitäkin tietä. Hänelle, kuten päivät LVI-insinöörinä työpöydän ääressä ahertavalle Tonille juoksu tuo arkeen virkistävää vastapainoa.

- Nimenomaan sitä juokseminen on, Toni sanoo.

Toni halusi haastaa itsensä toissa vuoden maratonilla. Se maistui, mutta toisen maratonin juoksemista hän ei kiirehdi.
- Ei ihan lähivuosina, hän sanoo maratonista.
 
Koirat mukana lenkillä
 
Kaksikolla on lenkille usein mukana perheen kaksi terhakkaa koiraa, joten oman kunnon hoitamisen ohessa hoituu myös lemmikkien liikunnan tarve.

- Hamina on pieni kaupunki. Meillä on hyvät mahdollisuudet juosta joko asvalttireitillä tai mennä pururadoille tai metsäisille poluille, joilla on hyvä liikkua koirien kanssa, Jenni kiittelee.